JOHDANTO
Tämä sanasto on laadittu käyttäen pohjana englanninkielistä sanastoa, mutta sanojen valikoimaa ja selitysten sisältöä on muokattu voimakkaasti. Eräät sanat ovat suomen kielessä vakiintumattomia, joten selvyyden vuoksi on toisinaan annettu englanninkielinen vastine. Laatinut tapio.tuomi@fmi.fi
aaltoputki
Katso: ilmakehä-aaltoputki.
aerosoli
Katso: ilmapöly.
aikaeropaikannus
Menetelmä, jossa säteilylähde, esim. salaman isku, paikannetaan vertaamalla aikoja, jolloin signaali saapuu kuhunkin anturiin. Yksikäsitteiseen paikannukseen tarvitaan vähintään 3-4 anturin havainnot. Nykyään kunkin anturin havaintohetki määritetään helpoimmin GPS-satelliittipaikannuksen vastaanottimella.
aikavakio
Tarkoittaa ajanjaksoa T, joka kuvaa kuinka nopeasti jokin ajallisesti "hajoava" suure x pienenee, erityisesti kun hajoaminen on eksponentiaalista: x(t) = x(0)exp(-t/T) (t on aika). Ilmasähkössä varattu kappale menettää varaustaan aikavakion T = eps0/sigma mukaisesti, kun eps0 on tyhjiön eristevakio (8.85 pF/m) ja sigma on ympäröivän ilman sähkönjohtavuus. Maanpinnan läheisessä ilmassa aikavakio on 10 minuutin luokkaa.
askeltava esisalama
Negatiivisen maasalaman (kun se lyö pilvestä maahan eikä maasta pilveen) esisalama, erityisesti sen ensimmäiseen iskuun liittyvä. Se kuljettaa negatiivista varausta pilvestä kohti maata ja sen kärjen (tai haarojen kärkien) soihtupurkaus raivaa neitseelliseen ilmaan uutta sähköä johtavaa kanavaa. Kärjessä sen geometrisen muodon takia elektronit joutuvat syöksymään eteenpäin kohti heikkenevää sähkökenttää, jolloin kärjen etenemistä ylläpitävä elektronivyöry on tehoton. Tästä syystä kärki jaksaa kasvaa kerrallaan vain mikrosekunnin ajan ja 5-50 metrin matkan, ja uusien elektronien kerääminen pilvestä uutta askelta varten kestää peräti 50 mikrosekuntia. Aina uuden askeleen syntyessä voi tapahtua myös haarautumista. Vaikka yhden askeleen kasvunopeus on yli 10 000 km/s, on esisalaman keskinopeus vain 100-500 km/s, minkä jopa silmä pystyy erottamaan (salaman nähdään lyövän "alas" pilvestä). Esisalamakanavan kasvaessa siihen varastoituu negatiivista varausta lähinnä poikittaisiin keskusta ympäröiviin koronapurkaussäikeisiin, jotka pääsalama sitten neutraloi. Katso myös: pilottipurkaus, soihtupurkaus.
auringonpilkkujakso
Auringon pinnalla havaittavien tummien pilkkujen määrässä esiintyvä selvin jakso, jonka keskipituus on 11 vuotta, mutta joka voi vaihdella 7 ja 17 vuoden välillä. Pilkkuluku on pilkkuminimissä 0-10 ja pilkkumaksimissa 50-140 nelisen vuotta myöhemmin; väheneminen kohti minimiä tapahtuu hitaammin. Auringonpilkkuja on havainnoitu 1600-luvulta lähtien. Vuosina 1645-1700 pilkkuluku oli erittäin alhainen (Maunderin minimi), ja sillä voi olla syy-yhteys silloin esiintyneeseen kylmään jaksoon, ns. pieneen jääkauteen. Auringonpilkkuihin liittyvää 11 vuoden jaksollisuutta havaitaan maamagnetismissa (oikeastaan 22 vuotta) ja yläilmakehän ilmiöissä, esim. revontulien esiintymisessä. Auringonpilkkujen vaihtelun yhteys alailmakehän ilmiöihin (säähän) on epäselvää, mutta pieni jääkausi ainakin viittaa tällaiseen kytkentään.
avaruusvaraus
Tilaan ("avaruuteen") jakautunut nettosähkövaraus. Ilmasähkössä tarkoittaa ionien, ilmapöly- eli aerosolihiukkasten, vesipisaroiden, jäähiukkasten jne. kantamaa varausta. Hyvän sään alueilla alailmakehässä on positiivinen avaruusvaraus, eli positiivisia ioneja ja pölyhiukkasia on enemmän kuin negatiivisia. Katso myös: elektrodiefekti.
blue jet
Katso: viuhkasalama.
elektrodiefekti
Positiivisen (negatiivisen) avaruusvarauksen kasautuminen negatiivisen (positiivisen) elektrodin lähelle. Hyvän sään ilmasähkön tapauksessa ilmassa syntyy ja häviää jatkuvasti ioneja, joista positiiviset ajautuvat kohti negatiivisesti varattua maata, ja negatiiviset ionit kulkeutuvat ylös poispäin maasta. Koska maasta ei irtoa uusia negatiivisia ioneja, syntyy pinnan lähelle niiden vajaus ja avaruusvaraus on positiivinen. Varaustasapaino palautuu etäämmällä maanpinnasta.
elektronivyöry
Tapahtuma, jossa voimakas sähkökenttä kaasussa kiihdyttää elektroneja niin voimakkaasti, että ne törmätessään neutraaleihin kaasumolekyyleihin irrottavat näistä uusia elektroneja, ja vapaiden elektronien määrä kasvaa rajusti. Salaman purkauskanavien kärjissä geometrisesti voimistunut sähkökenttä aiheuttaa elektronivyöryjä, joiden ansiosta kanavat voivat kasvaa. Esisalaman kärjen soihtupurkaus on tyypillinen esimerkki. Vyöryn kynnyksen määrää elektronin vapaa matka eli se matka, jonka esim. avaruussäteilyn kaasumolekyylistä irrottama elektroni ehtii liikkua ennen kuin se törmää toiseen molekyyliin. Sähkökentän pitää olla niin voimakas, että elektroni ehtii vapaan matkan aikana saavuttaa molekyylin ionisoimiseen tarvittavan energian.
Elmon tuli
Pyhimyksen mukaan nimetty koronapurkaus laivan mastossa ukkospilven alla.
elosalama
Viivasalama, joka nähdään niin kaukana, että jyrinää ei kuulla. Ukkostilanteessa ilman lämpötilarakenne on yleensä sellainen, että jyrinän ääniaallot taipuvat ylöspäin, eli yli 15 km päässä salamasta ääni kaartuu "harakoille" eikä tavoita maan pinnalla olevaa havaitsijaa. Keskikesällä voi valoisuuden takia olla vaikeaa havaita kaukaista välähdystä, mutta jo elokuussa ainakin illat alkavat olla niin pimeitä, että välähdykset näkyvät hyvin. Katso myös: kalevantuli.
esisalama (esipurkaus)
Maasalaman osa, joka valmistelee kanavan pilven varauskeskuksen ja maan välille pääsalamaa varten. Negatiivinen esisalama voi olla askeltava esisalama tai nuolisalama (katso näitä); askeltaminen liittyy uuden kanavan raivaamiseen (ja varaamiseen) ja nuolisalama vain varaa ja lisäkuumentaa vanhaa kanavaa. "Vanhan" kanavan ikä on alle 0.1 s, jos siinä ei kulje jatkuvaa virtaa, tai jopa 0.5 s, jos jatkuva virta estää sitä sammumasta. Askeltamiseen liittyy myös runsasta haaroittumista. Positiivinen esisalama on nopea, tehokkaasti ja jatkuvasti etenevä ja haarautuu vähemmän. Muodostuessaan (tai nuolisalaman tapauksessa uudistuessaan) esisalama varautuu nimikkovarauksellaan, jonka sitten pääsalama neutraloi. Jos kuitenkin esisalama alkaa pilven sijasta maasta (korkean maston tai vuoren huipusta), osat vaihtuvat, esim. negatiivisella salamalla (joka lyö maan ja negatiivisen varauskeskuksen välillä) on positiivinen esisalama. Kun askeltava esisalama lähestyy maata, kanavan täydentää maasta nouseva positiivinen vastasalama (katso tätä).
Faradayn häkki
Sähköä johtava häkki tai muu yhtenäinen kuori, jonka sisälle sähkövirta ei pääse. Perustuu siihen, että sähkövarausten välinen poistovoima pyrkii pitämään varaukset johteen pinnalla. Salamalta suojaavana Faradayn häkkinä toimii rakennuksen ukkosjohto, auton metallikori jne.
fulguriitti
Katso: ukonvaaja.
globaalivirtapiiri
Katso: ilmasähkövirtapiiri.
haarukkasalama
Maasalama, jonka eri iskujen kanavien alaosat ja edelleen iskukohdat poikkeavat ensimmäisestä iskusta, jolloin koko salama näyttää haarukoituvan. Silmä pystyy erottamaan eri haarojen aikaeron. Saattaa tapahtua myös yhdessä iskussa, jolloin aikaeroa ei ole. Arviolta jopa puolet moni-iskuisista eli neljäsosa kaikista negatiivisista maasalamoista on haarukoituneita, ja iskukohtien etäisyys voi olla jopa useita kilometrejä. Samalla salamalla on havaittu jopa 5 iskukohtaa. Haarukoituminen noudattaa samantapaista geometriaa kuin askeltavan esisalaman haaroittuminen (sanalla "haarukka" korostetaan eroa esisalaman haaroittumiseen). Positiivinen salama on harvoin moni-iskuinen saati haarukoitunut.
hankaussähkö
Sähkövarausten erottuminen erilaisten pintojen välisessä hankauksessa. Historiallisesti positiivinen sähkö oli "lasisähköä" ja negatiivinen "hartsisähköä". Esiintyy myös esim. tuulen tuiskuttamassa lumessa ja pölyssä, ja ukkospilven sähköistymisessä on lumirakeiden ja jääkiteiden törmäyksessä samoja piirteitä. Yksityiskohdiltaan edelleen huonosti tunnettua.
helminauhasalama
Maasalama, jonka kanava näyttää katkeilevan helminauhamaisesti, ja "helmet" sammuvat hitaammin kuin tavallinen salamakanava. Hyväksyttyä selitystä ei vielä ole.
huippuvirta
Pääsalaman sähkövirran suurin arvo. Sitä käytetään kuvaamaan pääsalaman (iskun) voimakkuutta. Vaihteluväli yleensä 1-100 kA, tyypillinen arvo 15 kA. Vertaa: salamavirta.
hyvän sään ilmasähkö
Katso: ilmasähkö.
hämähäkkisalama
Pilvi- tai ilmasalama, joka purkautuu pitkin pilven pintaa haarautuen voimakkaasti. Pilven pinnalla on ilmeisesti tavallista enemmän varjostusvarausta neutraloitavaksi. Samantapaisia purkauksia esiintyy tulivuoripurkausten tuhkapilvien pinnalla, mutta varaukset lienevät peräisin eräänlaisesta hankaussähköstä eivätkä ukkospilvelle luonteenomaisesta jäähiukkasten varautumisesta.
ilmakehä-aaltoputki
Kahden sähköä hyvin johtavan pallokuoren, ionosfäärin alaosan ja maanpinnan, rajoittama resonaattori, jonka kumpikin rajapinta kykenee heijastamaan matalataajuisia radioaaltoja niin, että ne pysyvät resonaattorin sisällä vaimentuen vain vähän. Periaate on sama kuin mikroaaltojen johtamiseen käytetyissä metallisissa aaltoputkissa. Taajuudet ulottuvat muutaman hertsin Schumann-resonansseista 1500 Hz asti.
ilmapöly
Molekyylikokoa suuremmat ilmassa leijuvat hiukkaset, aerosoli. Pienimmät ovat halkaisijaltaan 0.1 mikrometrin luokkaa ja niitä syntyy esim. palamisessa (savu) tai palamiskaasuista tiivistymällä, ja niistä syntyy yhteen takertumalla suurempia. Suurimmat, 10-100 mikrometrin hiukkaset ovat tuulen nostattamaa pölyä. Kun kosteus on tarpeeksi suuri, hiukkasille tiivistyy vettä ja ne kasvavat pilvi- tai sumupisaroiksi (talvella pieniksi jääkiteiksi). Ilmasähkön kannalta pölyn suurin merkitys on toimia pienionien kaappaajina, jolloin pienionien määrä on paljon alempi kuin pölyttömässä ilmassa, ja pöly itse varautuu suurioneiksi. Pölyn määrä heijastuu voimakkaasti ilman sähkönjohtavuuden tasossa. Pölyhiukkastiheys Etelä-Suomessa on 1010 luokkaa kuutiometrissä. - Tässä on sanaa "ilmapöly" käytetty laajassa merkityksessä, sanan "aerosoli" synonyyminä. Se voidaan rajoittaa myös tarkoittamaan vain karkeata, mekaanisesti eikä kemiallisesti syntynyttä osaa. Mitään sekaantumisen vaaraa ei kuitenkaan liene. Hienojakoisesta aerosolista käytetään myös nimitystä "pienhiukkaset".
ilmasalama
Pilvisalamaa muistuttava salama, joka alkaa pilven (jostakin) varauskeskuksesta, mutta etenee ja päättyy selkeään ilmaan pilven ulkopuolelle. Neutraloituu ainakin osittain ilmassa leijuvien hajavarausten kanssa.
ilmastohäiriö
Katso: radioukkonen.
ilmasähkö
Ilmakehän sähköilmiöiden ja niitä tutkivan tieteenalan yleinen nimitys. Ala kattaa ukkoset salamoineen ja muine sähköilmiöineen sekä arkielämään vähemmän vaikuttavat hyvän sään sähköilmiöt; ei sisällä ionosfäärin ja sen ulkopuolella olevan magnetosfäärin fysiikkaa, vaikkakin sivuaa sitä. Eräänlaisena ilmasähköilmiöiden yhteisenä nimittäjänä voidaan pitää varausten erottumista, jota tapahtuu usealla tasolla: avaruussäteilyn ja radioaktiivisuuden aiheuttama ilman ionisoituminen, ukkospilvissä tapahtuva varausten erottuminen sekä mikroskooppisessa että makroskooppisessa mittakaavassa, sähköpurkauksissa tapahtuva ionisoituminen, pöly- tai lumituiskun sähköistyminen jne. Hyvän sään ilmasähkön ilmiöt ovat yleensä lähes huomaamattomia arkipäivän oloissa, esimerkiksi ilman sähkönjohtavuus on maanpinnan lähellä niin heikko, että ilma on käytännössä eriste. Sähkönjohtavuuden ohella tärkeitä suureita ovat ilmasähkövirta ja ilmasähkökenttä. Koko maapallon kattavassa ilmasähkövirtapiirissä, globaalivirtapiirissä, sähkövirtaa kulkee tuhannen ampeerin verran.
ilmasähkökenttä
Ilmakehässä oleviin sähkövarauksiin liittyvä sähkökenttä (sähkökentän voimakkuus, yksikkö V/m). Kytkeytyy Ohmin lain mukaisesti johtavuusvirtaan ja sähkönjohtavuuteen, ja on hyvän sään alueilla suuruusluokkaa 100-200 V/m maanpinnan lähellä ja suuntautunut kohti maata. Se riippuu toisaalta maapallonlaajuisesta ilmasähkövirrasta ja toisaalta paikallisesta sähkönjohtavuudesta. Ylempänä ilmakehässä se heikkenee johtavuuden kasvaessa. Hyvän sään alueilla vuorokautinen vaihtelu heijastaa ukkosten vaihtelua, joka noudattaa lähinnä tropiikin iltapäiväukkosten vaellusta idästä länteen maapallon pyöriessä. Kenttä on heikoimmillaan, kun Tyynellä merellä on iltapäivä (ja Suomessa aamu), ja voimakkaimmillaan kun Etelä-Amerikassa on iltapäivä. Ukkospilven lähellä paikallinen sähkökenttä voimistuu jyrkästi (voi olla useita kilovoltteja/metri) ja saattaa vaihdella nopeasti.
ilmasähkövirta
Ilmassa kulkeva sähkövirta yleensä, ja hyvällä säällä erityisesti ilmasta maahan suuntautuva sähkövirta. Ilmasähkövirta koostuu lähinnä johtumisvirrasta, kärkipurkausvirrasta, sadevirrasta ja kulkeutumisvirrasta (konvektiovirrasta). Siihen ei yleensä lueta ukkospilven varautumisvirtaa eikä salaman purkausvirtaa, jotka tosin ovat olennainen osa ilmasähkövirtapiiristä. Katso: ilmasähkövirtapiiri.
ilmasähkövirtapiiri
Maapallonlaajuinen, hitaasti muuttuva sähkövirtapiiri, globaalivirtapiiri, jonka päälähteinä ovat ukkoset (ukkospilvet, ukkossolut tms. "yksiköt", joita arvioidaan olevan koko ajana toiminnassa 2000 lähinnä tropiikissa). Ukkospilven positiivisesta yläosasta nousee keskimäärin vajaan ampeerin virta ilmakehän yläosaan, ionosfääriin (tyypillisesti 100 km korkeudelle, mutta laajalle korkeusalueelle jakautuneena), jossa se leviää yli maapallon ja palaa kaikkialla heikkona hyvän sään ilmasähkövirtana maahan. Paluuvirran virtatiheys on suunnilleen 2-3 pA/m2 (pikoampeeria/neliömetri), eli kokonaisvirta ilmakehästä maahan on 1000-2000 A. Yläilmakehän sähköpotentiaali maan suhteen (jännite) eli ionosfäärin potentiaali on 250-300 kV. Virta kulkee edelleen maassa kohti ukkospilviä, sillä piiri sulkeutuu pilvien ja maan välillä lähinnä salamoiden ja sateen kuljettaman sähkövirran muodossa. Sulkeutumiskohdassa on virtapiirin lähde, jossa ei-sähköinen "voima" eli ukkospilven nousuvirtaus kuljettaa positiiviset ja negatiiviset varaukset eroon toisistaan (katso: varausten erottuminen).
induktiovarautuminen
Hiukkasten varautuminen niiden törmätessä toisiinsa ulkoisessa sähkökentässä. Ukkospilvessä kenttä ja hiukkasten liike ovat pystysuoria. Jos sähkökenttä suuntautuu alaspäin, hiukkasten yläosaan indusoituu negatiivinen varaus ja alaosaan positiivinen, eli hiukkaset polarisoituvat, kokonaisvarauksen pysyessä nollana. Törmäyksessä alemman hiukkasen yläosan negatiivinen varaus neutraloituu ylemmän hiukkasen alaosan positiivisen varauksen kanssa, joten törmäyksen jälkeen ylempään hiukkaseen on jäänyt negatiivinen nettovaraus ja alempaan hiukkaseen positiivinen. Jos hiukkaset ovat eri kokoisia, ne liikkuvat eri nopeuksilla ja lentävät törmäyksen jälkeen erilleen. Katso: varausten erottuminen.
ioni
Ilmasähkössä varautunut hiukkanen, jonka koko voi olla molekyylistä pölyhiukkaseen. Molekyylikokoisia sanotaan pienioneiksi (pien-ioneiksi), muita suurioneiksi (suur-ioneiksi). Vaikka ioneja syntyy kaikissa sähköpurkauksissa, tarkoitetaan ilman ioneilla erityisesti avaruussäteilyn ja radioaktiivisen säteilyn synnyttämiä ioneja. Lähtökohta on elektronin irtoaminen happi- tai typpimolekyylistä. Elektroni tarttuu nopeasti neutraaliin molekyyliin, helpoimmin happeen, ja tuloksena on negatiivinen happi-ioni, johon voi vielä tarttua muutama vesimolekyyli (myös muita negatiivisia ioneja syntyy). Elektronin menettänyt positiivinen jäännösioni kaappaa itselleen uuden eletronin vesimolekyyliltä ja neutraloituu, ja eräiden vaiheiden kautta positiivisesta vesimolekyylistä tulee positiivinen oksonium-ioni (vesimolekyyli, jossa on ylimääräinen protoni), joka saattaa kerätä itseensä vielä neutraaleja vesimolekyylejä. Näin syntyneet kaasuionit neuraloituvat myöhemmin keskenään tai tarttuvat pölyhiukkasiin, muuta niiden eliaikana ilmasähkökenttä ehtii kiihdyttää ne loppunopeuteen (jonka määrää niiden ilmanvastus), jonka ansiosta ilma on (heikosti) sähköä johtavaa. Pienionin liikkuvuus on luokkaa 0.0001 (m/s)/(V/m) eli 10-4 m2/Vs, esim. loppunopeus on 1 cm/s kun sähkökenttä on 100 V/m. Pienionien varaamat pölyhiukkaset eli suurionit ovat kokonsa takia huomattavasti hitaampia, eikä niiden liikkumisella ole juuri merkitystä johtavuuden kannalta. Katso: ionitiheys.
ionikaappausteoria
Ukkospilven varautumisteoria, jonka esitti C. T. R. Wilson (1916). Sen mukaan pilven negatiivinen päävarausalue koostuu sellaisista sadepisaroista, jotka ovat kaapanneet pääasiassa negatiivisia ioneja pudotessaan pilven läpi. Kyseessä olisi vallitsevan sähkökentän aiheuttama induktiovarautuminen. Nykykäsityksen mukaan esim. saatavilla olevien ionien määrä ei riitä merkittävään varautumiseen.
ionisaatio
Ilmasähkössä tarkoittaa tapahtumaa, jossa neutraalit ilman molekyylit menettävät elektronin ja muodostavat ioneja. Koko ilmakehässä ionisaatiota aiheuttaa avaruussäteily (kosminen säteily); sen ionisoiva vaikutus riippuu ilman tiheysjakautumasta ja on voimakkainta noin 13 km korkeudella. Lähellä maanpintaa ionisaatiota aiheuttaa myös radioaktiivinen säteily, erityisesti manneralueilla: gammasäteily suoraan maasta ja alfa- ja beetasäteily ilmassa olevista radioaktiivisista aineista. Etelä-Suomessa avaruussäteilyn ionituotto maanpinnalla on arviolta 5-6 miljoonaa ioniparia kuutiometriä kohti sekunnissa, ja radioaktiivisuus aiheuttaa yhden miljoonan lisää. Katso myös: radioaktiivisuus.
ionitiheys
Ionien lukumäärä tilavuusyksikössä. Sen määrää tasapainotila ionituoton (ionisaation) ja pölyhiukkasten aiheuttaman ionihäviön välillä. Etelä-Suomessa on kummankin merkkisiä pienioneja luokkaa 500 miljoonaa kuutiometrissä.
ionosfääri
Sähköä hyvin johtava ilmakehän yläkerros, jonka alaraja on noin 80 km korkeudella. Ionit synnyttää avaruussäteily ja erityisesti Auringon ultraviolettisäteily. Koska ilma on harvaa, ionit ovat pitkäikäisiä ja hyvin liikkuvia, ja vapaiden elektronien osuus johtavuudesta on suuri. Elektronien liikkuvuuden ja pitkän vapaan matkan takia Maan magneettikenttä vaikuttaa niiden liikkumiseen voimakkaasti, ja tästä syystä sähkönjohtavuus ionosfäärissä onkin anisotrooppinen: eletkroni liikkuu helpommin magneettista voimaviivaa pitkin kuin sitä vastaan kohtisuoraan. Ionosfääri liittyykin suoraan Maan koko magneettikenttään (magnetosfääriin), jonka ilmiömaailma (mm. revontulet) on vahvasti kytköksissä Auringon tapahtumiin. Ilmasähkön kannalta kuitenkin ionosfääri toimii vain yhtenä virtapiirin osana, jossa ilman sähkönjohtavuus on samaa luokkaa kuin maaperässä, sekä radioaaltoja heijastavana kerroksena.
ionosfääriheijastus
Salaman synnyttämän matalataajuisen radioaallon heijatuminen ionosfääristä takaisin kohti maata. Pitemmän matkan takia se saapuu (esim. salamanpaikantimen anturille) myöhemmin kuin maanpintaa myöten tuleva pinta-aalto. Katso: ilmakehä-aaltoputki.
ionosfäärin potentiaali
Ilmasähkössä sähköpotentiaali yläilmakehän ja maan välillä, noin 250-300 kV. Sitä ylläpitää maapallon ukkospilvien vuotovirta ylöspäin ja sitä purkaa hyvän sään ilmasähkövirta kohti maata. Ionosfäärissä on myös vaakasuoria potetiaaleja, mutta ne liittyvät magnetosfäärin ilmiöihin.
isku
Katso: salaman isku.
iskutiheys
Salaman iskujen lukumäärä pinta-alayksikköä kohti (yleensä vuodessa). Suomessa keskiarvo on 0.8 iskua/km2. Vertaa: salamatiheys.
jatkuva virta
Sähkövirran "häntä", joka voi kulkea salamakanavassa heti pääsalaman jälkeen ja estää sitä sammumasta ennen uutta pääsalamaa. Noin puolet moni-iskuisista negatiivisista salamoista sisältää jatkuvaa virtaa. Kesto voi olla jopa puoli sekuntia ja voimakkuus 100 A luokkaa. Sitä on myös positiivisissa salamoissa, mutta ei ehkä liity moni-iskuisuuteen. Vanha suomalainen sana "uilottaa" kuvaa virran olemusta hyvin.
johtavuus
Katso: sähkönjohtavuus
johtumisvirta (johtavuusvirta)
Se osa ilmasähkövirrasta, joka liittyy ilman sähkönjohtavuuteen ja sen kautta sähkökenttään. Hyvän sään alueilla se suuntautuu ilmasta kohti maata ja on jakautunut melko tasaisesti yli maapallon. (Ukkospilvien ja muiden sähkövarautuneiden pilvien läheisyydessä virtajakautuma on mutkikkaampi.) Hyvän sään alueilla pääosa ilmasähkövirrasta on johtumisvirtaa, ja tämä kytkeytyy ilmasähkökenttään ja ilman sähkönjohtavuuteen Ohmin lain mukaisesti yhtälöllä j = sE, jossa j on johtumisvirtatiheys (ampeeria/neliömetri), s on sähkönjohtavuus (siemensiä/metri) ja E on sähkökenttä (volttia/metri). Katso myös: ilmasähkövirta.
J-purkaus
Negatiivisessa salamassa iskujen välillä esiintyvä tapahtuma, jossa kanavan yläosa haroo uutta negatiivista varausta. Antaisi aiheen nimitykseen "latvapurkaus". J tarkoittanee englannin sanaa "junction", eli tapahtuma liittää purkauskanavaan uusia varausalueita.
jyrinä (ukkosen)
Kaikkiin purkauksiin, mutta selvimmin pääsalamaan liittyvä ääni. Salamakanavan kuumetessa äkillisesti 20 000 asteeseen se lämpölaajenee sivuille ääntä nopeammin eli iskuaaltona. Ehkä muutaman metrin päässä aalto on hidastunut äänen nopeuteen, minkä jälkeen se etenee ääniaaltona. Jos ääni kuullaan läheltä, se on terävä pamaus; kauempana kuullaan ääntä laajemmalta kanavan osalta ja siis eri etäisyyksiltä, jolloin jyrinä voi kestää kauankin. Ääni etenee melko tarkkaan kilometrin kolmessa sekunnissa (ja valo melkein hetkellisesti), joten jos lasketaan sekunnit leimahduksesta jyrinän alkamiseen ja jaetaan ne kolmella, saadaan salaman etäisyys kilometreissä.
kaaripurkaus
Kaasussa tapahtuva valaiseva sähköpurkaus (valokaari), jossa virta kulkee enemmän tai vähemmän jatkuvasti kapeassa, voimakkaasti ionisoituneessa kanavassa. Edellyttää jatkuvasti ylläpidettyä jännitettä purkauskohtioiden välillä.
kajosalama (elf)
Yläsalamoihin kuuluva nopea, vaakasuoraan kasvava heikko valorengas ilmahehkukerroksessa (noin 90 km), jonka aiheuttaa pääsalaman sähkömagneettinen pulssi. Ei erotu paljain silmin. Havaittu samassa yhteydessä kuin keijusalama ja viuhkasalama. - Suomennos "kajosalama" on vakiintumaton.
kalevantuli
Samanlainen ilmiö kuin elosalama, mutta nähdään vain epämääräinen välähdys, koska salamakanava on piilossa taivaanrannan tai pilvien takana, tai kyseessä on pilvisalama.
keijusalama (red sprite)
Yläsalamoihin kuuluva heikko valoilmiö, joka esiintyy erittäin laajan ja voimakkaan ukkosalueen yläpuolella ja liittyy tavallista voimakkaampaan salamaan, luuluavasti positiiviseen ukkosen loppuvaiheessa. Esiintyy yksin tai muutaman ryhmässä korkeana suihkulähdemäisenä patsaana ja sisältää jonkin verran korkeusrakennetta. Väri on lähinnä punainen. Kirkkain osa on korkeusvälillä 65-75 km ja korkeimmat säikeet ulottuvat 90 km korkeuteen. Reunoilta ulottuu alaspäin ohuita säikeitä, jotka alempana muuttuvat sinisiksi ja häviät 40 km korkeudessa. Kirkkaus on samaa luokkaa kuin revontulissa, ja valoenergia 10-50 kJ (teho 5-25 MW). Ilmiön synnyttämiseen tarvittava sähköteho lienee tuhatkertainen. Ensimmäiset varmat havainnot tehtiin vasta 1989. Katso myös: viuhkasalama, kajosalama.
kentänmuutos
Ilmasähkössä ukkospilven lähellä mitattava sähkökentän muutos, josta voidaan päätellä sähkövarausten liikkeitä - sekä purkauksia että hitaampia muutoksia. Usean mittarin verkolla voidaan määrittää myös muutosten sijainti pilvessä.
kerrannaisuus
Maasalaman iskujen lukumäärä. Negatiivisista salamoista puolet on yksinkertaisia (yksi-iskuisia), neljäsosa kaksinkertaisia, kahdeksasosa kolminkertaisia jne, joilloin keskimääräinen kerrannaisuus on 2 (salamassa on keskimäärin 2 iskua). Yli kymmenkertaisiakin salamoita esiintyy silloin tällöin. Positiiviset salamat ovat useimmiten yksinkertaisia, harvoin yli 3-kertaisia.
kipinä
Sähköpurkaus, jossa varauksen siirtyminen tapahtuu äkillisesti, voimakkaasti ionisoiden ja melko kapeassa kanavassa, suhteellisen lyhyellä matkalla. Sisältää eri vaiheita kuten salamakin. Esim. koronapurkaus on heikompi ja jatkuvampi, samoin valokaari on jatkuvampi.
K-muutos
Nopea heikko (sähkö)kentänmuutos, joka liittyy ilmeisesti J-purkauksiin tai pilvisalamassa tapahtuviin purkauksiin.
kolumnaarivastus
Yksikköpinta-alan paksuisen ilmapylvään sähkönvastus (resistanssi) maanpinnan ja yläilmakehän välillä. Pääosa siitä kertyy troposfääristä, koska ilman ominaisvastus (resistiivisyys) pienenee jyrkästi ylempänä. Sen suuruus on luokkaa 1017 ohmi-neliömetriä. Erityisesti puolet siitä tulee alle 3 km korkeudelta eli sekoituskerroksesta, jossa ilmapöly (aerosoli) pienentää johtavuutta. Se aiheuttaa myös suurimmat ajalliset ja paikalliset vaihtelut.
konvektio
Säätieteessä yleisesti ilmakehän pystyvirtaus (tai sitä sisältävä pienimittakaavainen kiertoliike), jossa lämmin ilma nousee ja kylmä ilma laskee. Konvektioon liittyy tyypillisesti kumpu-, kuuro- ja ukkospilvien synty.
konvektiovirta
Katso: kulkeutumisvirta.
koronapurkaus
Valaiseva, usein kuultavissa oleva sähköpurkaus, joka on jatkuvampi kuin kipinä ja voimakkaampi kuin kärkipurkaus. Esiintyy (varsinkin kärjissä) vallisevan sähkökentän ylittäessä 100 kV/m. Elmon tuli ja virvatuli ovat esimerkkejä koronapurkauksesta.
kulkeutumisvirta (konvektiovirta)
Sähkövirta, jossa ilmasähkön tapauksessa sähkövarausta siirtyy muuten kuin johtumalla (muun kuin sähkökentän voimalla). Liittyy sääkäsitteeseen "konvektio" siinä mielessä, että jos sähkövaraus on pystyjakautunutta (esim. elektrodiefektin takia), pystyvirtaus tasoittaa eroja. Mittakaava on kuitenkin pienempi kuin varsinaisessa konvektiossa: kyseessä on pyörteilyn (turbulenssin) aiheuttama diffuusio (engl. eddy diffusion), joka voimistuu tuulen nopeuden kasvaessa. Myös sadesähkövirta, sähkön siirtyminen varautuneiden sadepisaroiden mukana, on kulkeutumisvirtaa, samoin sähkövarauskertymien ("-taskujen") ajautuminen tavallisen tuulen mukana.
kärkipurkaus
Hiljainen, valaisematon sähköpurkaus ilmaan terävästä kärjestä. Heikompi kuin koronapurkaus. Ilmakehässä ukkospilven alapuolella mastot, puunlatvat ym. synnyttävät kärkipurkausta ja sen myötä ylös suuntautuvaa kärkipurkausvirtaa. Sähkökenttä vahvistuu jyrkästi kärjen kohdalla riippuen kärjen terävyydestä. Yleensä ilmaistaan ns. vallitsevan eli kaukana kärjestä olevan sähkökentän arvo, koska tarkkaa arvoa itse kärjessä ei tiedetä. Purkauskynnys (vallitsevalle kentälle ilmoitettu) ylittyy, kun kärjen paikallinen kenttä kiihdyttää ionisaatiossa vapautuneen elektronin - ennen kuin se ehtii takertua molekyyliin - niin nopeaksi, että se ionisoi uusia molekyylejä. Kärkipurkausvirta saattaa olla merkittävä osa siitä ukkospilven ja maan välisestä virrasta, jota salamatkin välittävät. - Kielenkäytössä ero koronapurkauksen ja kärkipurkauksen välillä on toisinaan häilyvä.
Lenardin ilmiö
Sähkövarauksen erottuminen ilmavirrassa hajoavissa vesipisaroissa. Vesisuihkukokeissa on havaittu, että varautuminen riippuu lämpötilasta, veden puhtaudesta, nopeudesta jne. Suurimmat osapisarat varautuvat positiivisesti ja pienimmät negatiivisesti. Halkaisijaltaan 4 mm tislatun veden pisaran hajotessa 1 m/s ilmavirrassa on osapisaroissa havaittu 0.1 nC varaus. Lenardin ilmiötä on joskus ehdotettu ukkospilven varautumismekanismiksi, mutta nykyään sitä pidetään epätodennäköisenä.
lentokoneen sähköistyminen
Sähkövarauksen kerääntyminen lentokoneen pintaan; tai erimerkkisten varausalueiden muodostuminen (sähköstaattinen polarisoituminen) koneen eri osiin vaikka kokonaisvaraus olisi nolla. Nettovarausta voi kerääntyä hankaussähkön tapaan, kun kone lentää pöly- tai jääkidepilvien läpi. Polarisoitumista aiheuttaa induktio, kun kone joutuu voimakkaaseen sähkökenttään esim. ukkospilvessä. Varautumista voi aiheutua myös, jos pakokaasun (-savun) mukana poistuu sähkövarausta. Suuret varauskertymät siipien tai rungon kärjissä voivat aiheuttaa kärkipurkauksia, joihin melkein aina liittyy myös radiohäiriöitä.
liikkuvuus (ionin)
Se loppunopeus, jonka ioni saavuttaa yksikkösähkökentän kiihdyttämänä väliaineen (ilman) vastustaessa liikettä. Yksikkö on siis (m/s)/(V/m) eli m2/Vs. Kyseessä on oikeastaan törmäilyjen mutkistaman liikkeen keskinopeus. Katso: ioni.
läpilyönti
Tapahtuma, jossa sähkökenttä saa väliaineen (tässä tapauksessa ilman) muuttumaan eristeestä johteeksi. Tarkoittaa käytännössä samaa kuin (sähkö)purkauksen alkuvaihe ja purkauskanavan kasvaessa myös tämän kärjen eteneminen. Läpilyönnissä elektronit kiihtyvät sähkökentässä nopeuteen, jossa ne kaasumolekyyleihin törmätessään irrottavat näistä uusia elektroneja (ionisoivat molekyylejä), ja syntyy elektronivyöry. Alailmakehässä, joka muuten on hyvä eriste, kosminen ja radioaktiivinen säteily ionisoivat jatkuvasti ilman molekyylejä, joista irronneet elektronit ovat valmiina "siemenenä" läpilyönnille, kun esim. ukkospilven sähkökenttä jossakin kohdassa ylittää läpilyöntikynnyksen. Kuivan ilman läpilyöntikynnys (sähkökenttä) on 3000 kV/m, mutta esim. ukkospilvessä sadepisarat tai jääkiteet voimistavat paikallista kenttää niin, että niiden ympärillä vallitseva kenttä aiheuttaa läpilyönnin hiukkasten pinnassa jo arvolla 400-500 kV/m. Salamapurkaus alkaakin yleensä kohdasta, jossa on tällaisia vesi- tai jäähiukkasia.
maasalama
Salamapurkaus pilven (jonkin) varauskeskuksen ja maan välillä. Useimmiten kyseessä on pilven keskiosan negatiivinen, lumirakeita ja rakeita sisältävä varauskeskus, joilloin puhutaan negatiivisesta salamasta. Positiiviset salamat, joita Suomessa on 10-20 % maasalamoista, lyövät yleensä pilven huipun positiivisesta jääkidealueesta. Negatiivinen salama saa tavallisesti alkunsa pilven alaosan heikomman positiivisen varauksen alueesta, josta kanava kasvaa positiivisena esisalamana kohti negatiivista keskusta ja negatiivisena esisalamana kohti maata (katso: esisalama). Kun viimeksi mainitun kärki on saapunut noin 100 m korkeudelle maasta, mastosta tai muusta kohteesta, tästä nousee ns. vastasalama, joka tavoittaa kärjen ja täydentää kanavan pilven ja maan välillä. Samalla kanavaa pitkin ylöspäin etenee nopea, voimakas ja kirkas pääsalama, joka neutraloi kanavan (itse asiassa esisalamakanavan elektronit virtaavat maahan). Negatiivisessa salamassa voi esisalama-pääsalamapareja eli iskuja (osaiskuja) olla yksi tai useampia; niiden lukumäärää sanotaan salaman kerrannaisuudeksi. Puolet on yksi-iskuisia, neljäsosa kaksi-iskuisia jne, ja toisinaan kerrannaisuus on pitkälti toista kymmentä. Ensimmäisen iskun esisalama on aina askeltava, myöhempien iskujen esisalama alkaa nuolisalamana (katso: esisalama). Jos kuitenkin iskun jälkeen virta kanavassa sammuu alle 0.1 sekunnissa, seuraava nuolisalama muuttuu usein askeltavaksi ja saattaa avata uutta kanavaa, jolloin salaman kokonaisuudessaan nähdään haarautuvan: eri iskut osuvat eri kohtiin. Jos heti iskun jälkeen kanavassa kulkee heikohkoa ns. jatkuvaa virtaa, kanava voi pysyä sammumatta (johtavana) jopa puoli sekuntia, jonka kuluessa nuolisalama pääsee maahan asti ja uusi pääsalama kulkee samassa kanavassa.
maavirta
Sähkövirta maassa; tavallisesti tarkoitetaan magneettiseen häiriöön (ionosfäärissä) liittyvää sähkövirtaa. Maavirrat ovat näin ollen laaja-alaisia. Myös salaman yhteydessä esiintyy maassa voimakkaita sähkövirtoja, mutta maavirta-nimitystä ei yleensä liitetä niihin.
magneettikenttä
Fysikaalinen suure, joka kuvaa liikkuvaan sähkövaraukseen (tai sähkövirtaan) kohdistuvaa vaikutusta, liikettä vastaan kohtisuoraa voimaa. Tarkoittaa usein myös vaikutuksen suuruutta eli magneettikentän voimakkuutta (yksikkö A/m) tai magneettivuon tiheyttä (yksikkö T, tesla). Vertaa: sähkökenttä, sähkömagneettinen kenttä.
magneettinen myrsky
Laaja-alainen, erityisesti napa-alueilla esiintyvä Maan magneettikentän vaihtelu, johon liittyy yleensä myös revontulia. Esiintymisen yleisyys riippuu mm. auringonpilkuista ja yleensäkin Auringon tapahtumista. Ei liity varsinaisesti ilmasähköön.
M-komponentti
Salamakanavan valoisuuden lisääntyminen negatiivisen maasalaman eri iskujen välillä. Liittyy luultavasti K-purkausten esiintymiseen pilvessä.
nauhasalama
Tavallinen moni-iskuinen maasalama, jonka kanava ehtii liikkua tuulen mukana niin paljon, että peräkkäiset iskut siirtyvät aina hiukan toisiinsa nähden. Valokuvauksessa vastaava vaikutelma saadaan liikauttamalla kameraa.
nuolisalama (nuoliesisalama)
Negatiivisen salaman muita kuin ensimmäistä iskua edeltävä esisalama, joka varaa uudelleen kanavan edellyttäen, että kanava ei ole ehtinyt sammua. Jos kanavan alaosa on sammunut, nuolisalama muuttuu jatkossa askeltavaksi esisalamaksi, joka avaa uutta kanavaa. Nuolisalama näkyy aikaerotteluvalokuvissa pituudeltaan rajoitettuna (50 m) valaisevana alaspäin syöksyvänä "nuolena", joka etenee jatkuvasti ja haaroittumatta. Nopeus on 10 000 km/s.
Ohmin laki
Hitaasti ajallisesti muuttuvassa sähkövirtajärjestelmässä sähkökentän E, virtatiheyden j ja johtavuuden s välinen yhteys: j = sE. Tämä yksinkertainen muoto edellyttää, että väliaine on isotrooppista (kuten alailmakehän ilma). Kolvinkäyttäjille tutumpi muoto on I = U/R (I on sähkövirran voimakkuus, U jännite ja R vastus).
pallosalama
Suhteellisen harvoin nähty ilmiö, jossa halkaisijaltaan keskimäärin 30 cm oleva punertava pallo hehkuu suunnilleen tavallisen lampun voimakkuudella, liikkuu rauhallisesti ja vapaasti ilmassa ja pysyy koossa selvästi yli sekunnin. Ei pidä sekoittaa tapauksiin, joissa purkaus on selvästi yhteydessä johonkin sähkönjohteeseen tai tavallisen salaman purkauskanavaan. Keinotekoinen synnyttäminen ja hyväksytty selitys ovat vielä kiven takana.
pilottipurkaus
Suhteellisen hitaasti etenevä valaisematon purkaus, jonka on oletettu tapahtuvan negatiivisen (askeltavan) esisalaman kärjen edellä. Pilottipurkaus etenisi tasaisesti samalla kun sen perässä tuleva varsinainen askeltava esisalama pysähtelee ja nopeilla askelilla taas saavuttaa pilottipurkauksen kärkeä. Se siis valmistelisi heikohkoa ionisaatiota soihtupurkaukselle ja edelleen esisalama-askeleelle. Käsite ei ole nykyään kovin suosittu, vaan parempia esisalamateorioita kehitellään.
pisaranhajoamisteoria
Ukkospilven varautumisteoria, jossa sähkövarausten erottuminen selitetään Lenardin ilmiön perusteella. Se mukaan varausta erottuu (erkaantuu) vesipisaroiden hajoamisessa. Tällä teorialla, jonka esitti Sir George C. Simpson vuonna 1927, pyrittiin alkujaan selittämään ukkospilven kaksinapainen varausjakautuma. Selitys ontuu kuitenkin sikäli, että päävarausalueiden lämpötila on reilusti pakkasen puolella. Tosin se saattaa olla ainakin osaselitys positiivisen varauksen esiintymiselle pilven alaosassa, jossa on lämpöasteita. Sitä on tarjottu myös selitykseksi vesiputouksiin liittyvälle sähköisyydelle.
pilvisalama
Salamapurkaus, jossa neutraloituvat varausalueet ovat kokonaan pilven sisällä. Ne voivat olla joko samassa konvektiosolussa (pilvessä) tai erillisissä, jolloin voidaan puhua vastaavasti pilvensisäisestä tai pilvienvälisestä salamasta. Useimmiten kyse on pilven keskiosan negatiivisen ja yläosan positiivisen varauskeskuksen välisestä purkauksesta. Tavallisesti koko kanava on pilven sisällä, jolloin välähdys nähdään vain epämääräisenä pilven valaistumisena. Pilvisalamoita on yleensä paljon enemmän kuin maasalamoita; tropiikissa niiden osuus on suurempi kuin korkeilla leveysasteilla. Pilvisalama alkaa useimmiten positiivisen varauskeskuksen alapuolelta "huiskupurkauksena", joka vastaa maasalaman esisalamaa. Kanavan varaus neutraloituu useina peräkkäisinä paluupurkauksina eli rekyylipurkauksina (pilvisalaman K-purkauksina). Kanavan päät haaroittuvat voimakkaasti.
pintasalama
Epämääräinen, mutta suhteellisen kirkas pilven valaistuminen pilvisalaman yhteydessä. Ei siis itsessään ole salama (tai purkaus). Sen sijaan hämähäkkisalama on tavallaan pintasalama.
polarisaatio
Staattisen sähkön tapauksessa ulkoisen sähkökentän aiheuttama erimerkkisten varausten kasautuminen kappaleen eri kohtiin. Kappale voi olla kokonaisuudessaan neutraali.
potentiaaligradientti
Sähköpotentiaalin muutos pituusyksikköä kohti. Sama kuin sähkökentän vastaluku. Koska hyvän sään sähkökenttä suuntautuu alaspäin eli on tavallisen käytännön mukaisesti negatiivinen, toisinaan sen sijasta ilmoitetaan vastaava positiivinen arvo eli potentiaaligradientti.
purkaus
Katso: sähköpurkaus.
pääsalama
Maasalaman voimakkain osapurkaus. Jos esisalama on edennyt alaspäin (pilvestä maahan), pääsalama etenee maasta ylöspäin ja samalla neutraloi esisalamakanavan. Tarkkaan ottaen se alkaa pisteestä, jossa esisalama ja maasta noussut vasta(esi)salama ovat kohdanneet eli noin 100 m korkeudella maasta. Nopeus on 100 000 km/s eli kolmasosa valon nopeudesta. Salaman kirkkaus (leimahdus) on varsinaisesti pääsalaman ansiota. Sähkövirta nousee huippuarvoonsa (1-100 kA) muutamassa mirkosekunnissa ja heikkenee taas muutamassa kymmenessä mikrosekunnissa. Kanavan lämpötila kohoaa 20 000 asteeseen. Vaikka kirkastuminen etenee ylöspäin, samoin sähkövirta, esisalamakanavan elektronit virtaavat maahan, johon esisalaman aikana on kertynyt positiivista varausta eli elektronivajaus.
radioaktiivisuus
Atmoytimien hajoaminen ja siihen liittyvä säteily, jota on kolmea lajia. Alfa-hiukkaset ovat helium-ytimiä, jotka pystyvät etenemään ilmassa vain senttimetrejä. Beeta-hiukkaset ovat elektroneja, jotka etenevät muutamia metrejä, ja gammasäteily etenee sadan metrin luokkaa. Yleisin luonnon radioaktiivisuuden lähde ilmassa on uraanin hajoamistuote radon-222. Tshernobyl-onnettomuudessa Suomeen kulkeutui lähinnä radioaktiivista jodia (kaasuna) ja cesiumia (hiukkasina), joiden ansiosta ilman sähkönjohtavuus ensin kymmenkertaistui muutaman päivän ajaksi ja hitaampi paluu normaaliarvoon tapahtui parissa kuukaudessa. Katso myös: ionisaatio.
radioukkonen
Radiotaajuuksilla esiintyvä sähömagneettinen häiriösäteily, jota lähinnä salamapurkaukset synnyttävät. Kuullaan esim. rätinänä radiossa. Sähkövaraukset ovat salamapurkauksessa, varsinkin pääsalamassa, rajusti kiihtyvässä liikkeessä, mikä synnyttää sähkömagneettista säteilyä. Voimakkaimpia ovat 10 kHz luokkaa olevat taajuudet. Radioukkosia käytetään salamoiden havaitsemiseen salamanpaikantimilla. - "Radioukkonen" on vakiintumaton nimitys, keksitty korvaajaksi sanalle "ilmastohäiriö", jolla ei varsinaisesti ole tekemistä ilmastoasioiden kanssa.
rakettiliipaistu salama
Kun ukkospilven sähkökentän voimistuminen ilmaisee, että salaman syntyminen on lähellä, voidaan kohti pilveä lähettää pieni raketti, jonka perässä on metallilanka. Langan alapään ei tarvitse ulottua maahan. Jos liipaisu onnistuu, etenee yläpäästä alaspäin esisalama. Jos alapää ei ulotu maahan, langan kummastakin päästä kasvaa esisalama ilmassa. Suuri osa kanavasta kasvaa yläpäästä pilveä kohti positiivisena esisalamana, joten koko purkaus eroaa yleensä luonnollisesta salamasta.
sadesähkövirta
Sähkövarauksen kulkeutuminen pilvestä maahan sadepisaroissa (tai lumihiutaleissa ym.). Positiivista varausta tulee keskimäärin enemmän. Jatkuvan sateen pilvistä virta on samaa luokkaa kuin hyvän sään ilmasähkövirta (tiheys pikoampeereita neliömetrille), ukkoskuuroissa virta voi olla tuhat kertaa suurempi.
salama
Ukkospilveen liittyvä äkillinen ja voimakas sähköpurkaus, jolle ovat luonteenomaisia kilometrien luokkaa olevat purkausmatkat. Suurin osa pilven päävarausalueiden varauksista neutraloituu pilvisalamoina. Keskiosan negatiivista varausta purkautuu maahan negatiivisina salamoina ja yläosan positiivista varausta positiivisina salamoina. Joiltakin salamoilta voi aiottu varausalue jäädä tavoittamatta, joilloin voimakkaasti haaroittuva pää muuttuu ilmasalamaksi. Pallosalama eroaa näistä määrittelyistä monessa suhteessa: se on suhteellisen heikko, hitaasti liikkuva ja pitkäikäinen, eikä liity mihinkään isku- tai purkauskohteeseen. Salama on monivaiheinen purkaus, jonka esiaste ionisoi ilmaan kuuman, sähköä johtavan sähkövarauksellisen kanavan ja myöhempi nopea purkaus neutraloi sen. Maasalamalla tärkeimmät vaiheet ovat esisalama ja pääsalama. - Tässä sanastossa käytetään sanaa "salama" hyvin monessa yhteydessä. Yksinään se tarkoittaa koko salamapurkausta kaikkine vaiheineen, ja käytännössä usein erityisesti maasalamaa, sen iskujen (osaiskujen) muodostamaa kokonaisuutta. Salaman voimakkuudesta, paikasta jne puhuttaessa tarkoitetaan yleensä sen ensimmäistä iskua. Salama tarkoittaa myös leimahdusta, mutta selvyyden vuoksi on yleensä syytä käyttää "leimahdus"-sanaa. Englannin "flash" tarkoittaa sekä koko salamaa että siihen liittyvää leimahdusta, ja "stroke" (osa)iskua. Yhdyssanoissa (esisalama, pääsalama jne) korostetaan osien liittymistä salama-kokonaisuuteen; osista käytetään usein myös nimityksiä esipurkaus, pääpurkaus jne. Salama-nimitystä on haluttu pitää mukana myös salamaan välittömästi liittyvissä äkillisissä valoilmiöissä (varsinaisen leimahduksen lisäksi): keski- ja yläilmakehässä esiintyvissä yläsalamoissa eli keijusalamassa, viuhkasalamassa ja kajosalamassa.
salamakanava
Kapea, kuuma ja sähköä hyvin johtava (ionisoitunut) kanava, jonka esisalama "raivaa" ja varaa sähköllä ja pääsalama (tai sen vastine pilvisalamassa) neutraloi. Muodostuu yleensä kaksisuuntaisesti: negatiivinen pää kasvaa askeltamalla hitaasti ja runsaasti haaroittuen, positiivinen pää kasvaa nopeammin ja pysähtelemättä. Jos virta ehtyy, sammuu alle 0.1 sekunnissa. Kanavan kuuma ja hyvin johtava ydin on halkaisijaltaan senttimetrin luokkaa, ja tämän ympärillä on poikittaisia koronapurkaussäikeitä (ehkä alle metrin pituisia), joihin pääosa esisalaman varauksesta varastoituu. Ytimen lämpötila on pääsalamassa 20 000 asteen verran ja johtavuus 10 000 S/m.
salaman isku
Maasalaman (osa)isku, joita negatiivisessa salamassa voi olla yksi tai enemmän (joskus toista kymmentä) ja positiivisessa salamassa yleensä vain yksi. Isku koostuu esisalamasta ja sitä seuraavasta pääsalamasta (engl. isku = stroke, pääsalama = return stroke, esisalama = leader). Usein tarkoittaa myös salaman tai sen osaiskun osumista kohteeseen (engl. strike); selvyyden vuoksi voitaisiin puhua "lyönnistä". Negatiivinen salama haarukoituu usein, eli eri iskut lyövät maassa eri kohtiin. Tästä syystä käsitteiden "salama" ja "isku" erolla on käytännönkin merkitystä.
salamankuvain (lightning mapping system)
Laitteisto, yleensä usean anturin verkosta koostuva, joka paikantaa salamoista kaikki merkittävät vaiheet ja näin ollen myös muutkin kuin maasalamat. Myös purkauskanavien rakenteesta saadaan kuva. Perustuu korkeataajuisiin radioaaltoihin (VHF) ja erityisesti niihin sovellettavaan ns. interferometriaan. Salamankuvaimia on monissa teollisuusmaissa ja erityisesti salamatutkimuksessa, mutta kattavuus ei ole yhtä laaja kuin salamanpaikantimilla.
salamanpaikannin (lightning location system)
Maasalamoiden, erityisesti niiden osumakohtien paikannukseen tarkoitettu laitteisto. Perustuu suhteellisen matalataajuisiin, pääsalamasta peräisin olevien radioaaltoihin, joista voidaan melko luotettavasti tunnistaa pääsalamalle tunnusomainen voimakas pulssi. Siitä voidaan mitata sekä saapumissuunta (katso: suunnin) että saapumishetki, jolloin usean anturin tiedoista voidaan määrittää iskupaikka sekä suuntien leikkauspisteenä että aikaeroista laskettavana pisteenä. Pääsalamapulssin tunnistus on mahdollista 600 km etäisyydeltä saakka; kauempaa tulevaan pulssiin sekoittuu sen ionosfääriheijastus. Kun anturien välimatka on 200 km luokkaa ja anturiverkko on sellainen, että vähintään 3 anturia havaitsee saman iskun, on paikannusvirhe yleensä enintään kilometrin verran. Ilmatieteen laitoksen vuonna 1997 hankkima salamanpaikannin kattaa Suomen viidellä anturilla, jotka eivät riitä aivan näin hyvään tarkkuuteen. Lähes kaikki teollisuusmaat on kokonaan tai osittain katettu salamanpaikantimilla.
salamatorjunta
Pyrkimys estää salaman syntyminen. Coloradossa on kokeiltu 10 cm pitkän kuitusilpun kylvämistä ukkospilven alapuolelle, jolloin koronapurkaukset heikensivät sähkökenttää ja näin vähensivät salamointia. Salamoita on myös yritetty saada lyömään haluttuun kohtaan ohjaamalla niitä voimakkailla lasersäteillä; tämä menetelmä asettuu salaman torjunnan ja salamasuojauksen välimaille. Hopeajodidin kylväminen ukkospilveen synnyttää jääkiteitä, joissa niinikään tapahtuu koronapurkauksia, mutta menetelmän hyödystä ei ole selvyyttä. Maan pinnalla olevilla suurjännitejohdoilla on myös synnytetty koronapurkauksia, joista virtaa varausta kohti ukkospilveä neutraloimaan sitä, mutta tulokset ovat olleet laihoja.
salamasuojaus
Pyrkimys estää salamatuhot ohjaamalla salama vähemmän arkoihin rakenteisiin (ukkosjohto) ja/tai varustamalla laitteita ylijännitesuojin. Henkilökohtainen suojautuminen perustuu pääasiassa siihen, että vältetään salama-alttiita paikkoja ja tilanteita. Tästä on erillinen www-sivu.
salamatiheys
Maasalamoiden lukumäärä pinta-alayksikköä kohti, yleensä vuodessa. Suunnilleen puolet iskutiheydestä, eli Suomessa noin 0.4 salamaa/km2.
salamavirta
Salamakanavassa kulkeva sähkövirta. Koostuu monista osista kuten itse salamakin. Pääsalaman virran suurinta arvoa, huippuvirtaa, käytetään maasalaman iskun voimakkuuden kuvaamiseen. Moni-iskuisessa maasalamassa iskujen välillä toisinaan esiintyvälla jatkuvalla virralla on merkitystä salamoiden haarukoitumisessa.
Schumann-resonanssi
Hyvin matalataajuisten (ELF) radioaaltojen resonanssi ilmakehä-aaltoputkessa. Aallot heijastelevat maanpinnan ja ionosfäärin välissä koko maapallon laajuudelta. Perustaajuus on noin 8 Hz, ja muutama ylätaajuus on myös havaittavissa. Aaltoja synnyttävät maasalamat eri puolilla maapalloa.
sferics
Katso: radioukkonen.
soihtupurkaus (streamer)
Kaasussa tapahtuva sähköpurkaus, jossa kanava kasvaa (syntyy) sen kärjessä elektronivyörynä. Esim. erilaiset esisalamakanavat kasvavat juuri soihtupurkausten avulla.
suihkusähköistyminen
Tapahtuma, jolla selitetään sähköistyneiden vesipisaroiden esiintymistä esim. vesiputousten lähellä. Arvellaan, että veden ja ilman rajapinnalle (pisaran pinnalle) muodostuu sähköinen kaksoiskerros, ja että pisaran hajotessa eri osiin jää nettovarausta.
suojasäde
Korkean esineen tai rakenteen, kuten puun tai maston, ympärillä olevan salamaturvallisen alueen säde. Nyrkkisääntö: sama kuin rakenteen korkeus. Hyvin korkeilla mastolla luultavasti pienempi. Toisaalta aivan rakenteen tyvessä (esim. puun oksien alla) ei ole turvallista. Suoja-alue on siis oikeastaan rengasmainen. Suojavaikutus ei ole ehdoton, vaikkakin tilastollisesti suuri. Salama voi joskus käyttäytyä oikukkaasti.
suunnin
Sähkömagneettisia aaltoja, esim. salamasta peräisin olevia, vastaanottava laite (anturi), joka mittaa aaltojen tulosuunnan. Käsittää kaksi pystytasossa olevaa, toisiaan vastaan kohtisuoraa kehäantennia, jotka mittaavat magneettikentän vaakakomponentteja (esim. pohjois- ja itäsuuntaisia) ja määrittävät niiden suhteesta tulosuunnan. Yksikäsitteisen suunnan saamiseksi voidaan vielä mitata pystysuora sähkökenttä.
syöksyaalto
Lyhytkestoinen, voimakas sähkövirtapulssi, jonka salaman isku johtoon tai sen lähelle aiheuttaa sähkö- tai puhelinverkossa. Synnyttää ylijännitteitä, jotka voivat purkautua verkossa ylilyönteinä (läpilyönteinä).
sähkökehä (elektrosfääri)
Ilmakehän keski- ja yläosa, mukaan lukien ionosfääri, jossa ilman sähkönjohtavuus on niin hyvä, että ukkospilvien vuotovirta käytännössä jakautuu tasaisesti yli maapallon; siinä on lähes vakio sähköpotentiaali (ionosfäärin potentiaali) maan suhteen.
sähkökenttä
Fysikaalinen suure, joka kuvaa sähkövaraukseen (sekä levossa olevaan että liikkuvaan) kohdistuvaa vaikutusta (voimaa yksikkövarausta kohti), liikkeen suuntaista. Tarkoittaa usein myös vaikutuksen suuruutta eli sähkökentän voimakkuutta (yksikkö V/m, volttia/metri). Vertaa: magneettikenttä, sähkömagneettinen kenttä, ilmasähkökenttä.
sähkölujuus
Eristeen läpilyöntikynnys sähkökentän sunteen. Katso: läpilyönti.
sähkömagneettinen kenttä
Fysikaalinen suure, joka kuvaa sähkövaraukseen ja sen liikkeeseen liittyviä voimia. Monissa tapauksissa (ajasta riippumattomissa tai vakiosähkövirtaa koskevissa jne) voidaan sähkökenttää ja magneettikenttää tarkastella toisistaan riippumatta. Kun varausten liike on nopeaa, tulevat mukaan sähkömagneettiset induktio- ja säteilyilmiöt (aallot), jolloin kenttiä on käsiteltävä yhdessä. Hyvän sään ilmasähkössä magneettikentällä ei ole merkitystä (paitsi Maan magneetikentällä eräissä tapauksissa), sen sijaan nopeissa salamapurkauksissa koko kenttä on tärkeä.
sähkönjohtavuus
Aineen ominaisuus, joka kuvaa, kuinka suuren sähkövirtatiheyden yksikkösähkökenttä saa aikaan. Yksikkö: siemens/metri, S/m, jossa siemens on ohmin käänteisluku. Varsinaisia sähköpurkauksia lukuun ottamatta ilman sähkönjohtavuus on käytännössä pienionien ansiota: se on ionin varauksen (itseisarvon), liikkuvuuden ja ionitiheyden tulo. Ilman johtavuus on maanpinnan lähellä luokkaa 20 fS/m (f = femto = 10-15), ja jakautuu suunnilleen puoliksi positiivisten ja negatiivisten pienionien kesken. Katso myös: ioni.
sähköpotentiaali
Yksikkövarausta kohti tehty työ, kun varaus siirretään äärettömän kaukaa tarkastelupisteeseen. Yksikkö: voltti (V). Ilmasähkössä valitaan maan potentiaali tavallisesti nollaksi, jolloin esim. ionosfäärin potentiaali (250-300 kV) on sama kuin sen jännite maan suhteen (jännite = potentiaaliero). Ukkospilvessä potentiaali voi olla 100 miljoonaa volttia.
sähköpurkaus
Tapahtuma, jossa sähkökenttä saa väliaineen (tässä tapauksessa ilman) muuttumaan eristeestä johteeksi. Kyse on lähinnä elektronien liikkeestä (elektronivyöry). Kärkipurkauksessa ja koronapurkauksessa ilmiö esiintyy vain sitä ylläpitävän elektrodin läheisyydessä. Kipinä ulottuu pitemälle väliaineeseen tai lyö kahden elektrodin välillä, mutta on vain hetkellinen. Soihtupurkaus etenee väliaineeseen ja voi synnyttää esim. esisalamakanavan. Etenemisen tehokkuus riippuu purkauksen merkistä. Negatiivisessa purkauksessa elektronit etenevät purkauskanavan kärjestä pois heikentyvään sähkökenttään, jolloin kanavan kasvu on tehotonta. Positiivisessa purkauksessa elektronit syöksyvät kohti kärkeä ja voimistuvaa sähkökenttää ja elektronivyöry tehostuu. Katso myös: läpilyönti.
sähkövaraus
Yksi alkeishiukkasten perusominaisuuksista. Havaitaan vain alkeisvarauksen (elektronin varauksen itseisarvon) kokonaisina monikertoina, vaikkakin teorian mukaan kvarkeilla on kolmasosavarauksia. Yksikkö: coulombi (C). Esiintyy kahta lajia (merkkiä), positiivinen ja negatiivinen; samanmerkkisten välillä on poistovoima ja erimerkkisten välillä vetovoima. Varattu hiukkanen on sähkökentän lähde ja liikkuva varaus on myös magneettikentän lähde.
ukkonen (ukonilma)
Kun kuuropilvi sähköistyy niin paljon, että sen varaukset purkautuvat salamoina, pilvestä on tullut ukkospilvi. Ukkonen voidaan ilmiönä määritellä salamoiden esiintymiseksi. Ukkonen viittaa myös salamoiden tuottamaan ääneen (katso: jyrinä). Toisaalta ukkonen voidaan suureena määritellä ajallisesti ja paikallisesti rajoitetuksi tapahtumaksi, johon liittyy pilven tai yhtenäisen pilvirykelmän kehittyminen, salamointi ja laantuminen. Tämä määritelmä on käsitteellisesti havainnollinen, mutta laaja-alaisen ukkostilanteen jakaminen yksikäsitteisesti "ukkosiksi" voi olla vaikeaa, varsinkin rutiininomaisesti tai koneellisesti tehtynä. Ukkosten tilastointi voidaan kätevimmin pohjata maantieteelliseen ruutujakoon ja ajalliseen vuorokausijakoon. Sääasemalta (tai yleensä kiinteältä paikalta) aistein tehty ukkoshavainto (salamointi ja/tai jyrinä) ulottuu 10-20 km säteelle, joten tämän kokoinen "kokemisalue" voidaan luontevasti valita tilastoruudukon pohjaksi. Selvästi erillisiä ukkosjaksoja havaitaan harvoin enempää kuin yksi vuorokaudessa, joten vuorokausi on sopiva aikayksikkö. Katso myös: ukkospilvi, ukkospäivä.
ukkosjohto (ukkosenjohdatin)
Rakennuksen salamasuojaksi tarkoitettu sähköä johtava rakenne, jonka olennaiset osat ovat: salamansieppain korkeimapana; kattojohdot (tai peltikatto), alastulojohdot (tai metallirännit ym.), rengasjohto maassa kivijalan ympärillä; maadoitus rengasjohdosta kauemmaksi. Koko rakenne muodostaa ns. Faradayn häkin, jonka sisään salama ei tunkeudu. Rengasjohto torjuu lisäksi maan kautta tulevat, esim. puun juurien ohjaamat yritykset. Koko rakennelma kytketään sähkömaadoitukseen.
ukkospilven sähköistyminen
Sähkövarausten kasautuminen eri alueisiin erityisesti ukkospilvessä, osittain kuuropilvessä ja vähäisemmässä määrin myös muunlaisissa pilvissä. Katso: varausten erottuminen.
ukkospilvi
Konvektiopilvi, cumulonimbus, joka on kuuropilven (niinikään cumulonimbus) pitemmälle sähköistynyt muoto. Erona on salamoiden esiintyminen. Pilven alarajan korkeus on kilometrin luokkaa ja yläraja kymmenessä kilometrissä (tropiikissa paljon korkeammallakin). Tälle korkeusvälille mahtuu laaja lämpötila-alue: jos maanpinnalla on +20 astetta, voi 10 km korkeudessa olla -40 tai -50 astetta. Pilvi syntyy voimakkaan nousuvirtauksen ympärille. Runsas kosteus tiivistyy aluksi vesipisaroiksi, jotka muutaman kilometrin korkeudessa alkavat jäätyä, ja noin 5 km korkeudella, -15 asteen lämpötilassa, jääkiteet kasvavat huurtumalla ensin pieniksi lumirakeiksi ja lopulta suuremmiksi (jää)rakeiksi. Rakeiden pudotessa sulamatta tai sulaneina syntyvät rankimmat sateet. Pienet jääkiteet nousevat pilven huippuun, jossa vesipisaroista kertova kukkakaalimuoto muuttuu jääkiteistä kieliväksi alasimen muotoiseksi hunnuksi. Ukkospilvet syntyvät usein rykelmissä tai jonoina riippuen vallitsevasta ilmavirtauksesta. Voimakkaimmat ukkoset liittyvät kylmään rintamaan, ja Suomessa usein sellaisiin, jotka tulevat meille kaakosta. Joskus harvoin (Suomessa) pilvirykelmä sulautuu supersoluksi, joka ei välttämättä tuota paljon maasalamoita, mutta myrskytuhot voivat olla suuria. Kylmää rintamaa edeltävä lämmin ja kostea ilmamassa synnyttää tavallisesti ns. ilmamassaukkosia, jotka syntyvät erillisinä paikallisina soluina ja joita esiintymisajankohtansa perusteella voidaan usein sanoa iltapäiväukkosiksi (tai lämpöukkosiksi). Niissä auringonpaisteen lämmittämä maanpinta laukaisee konvektion, joten niitä ei yleensä esiinny suurten vesistöjen yllä. Ilmamassaukkosta syntyy myös, kun lämpimän ilmamassan yläpuolelle virtaa kylmää ilmaa. Rintamaukkonen saa enimmän käyttövoimansa ilmamassojen erosta, eikä maanpinnan laatu vaikuta paljon. Katso myös: varausten erottuminen.
ukkospäivä
Vuorokausi, jonka aikana kiinteällä havaintopaikalla on tehty aistihavainto ukkosesta (salamointia ja/tai jyrinää). Havaintosäde lienee 10-20 km. Säännöllinen havainnointi aloitettiin Suomessa 1887. Säähavaintojen automatisoituessa siirrytään salamanpaikantimen tuloksista laskettuihin ukkospäiviin, joiden laskemista varten maa voidaan jakaa 400-1200 neliökilometrin kokoisiin ruutuihin (ruutukoon vaikutus on tutkimuksen alla). Vuotuinen ukkospäivien määrä tietyssä paikassa on ukkospäiväluku. Tyypillinen arvo Suomessa on 10-20. Vertaa: ukkonen, ukkostunti.
ukkostunti
Lasketaan samalla periaatteella ja samalla ruutujaolla kuin ukkospäivä, mutta erikseen kullekin (alkavalle) vuorokauden tunnille. Vuotuinen ukkostuntiluku Suomessa on suunnilleen kaksinkertainen ukkospäivälukuun verrattuna. Tämä voidaan tulkita niin, että (kiinteällä paikalla koettu) ukkonen kestää keskimäärin kaksi tuntia.
ukonvaaja (fulguriitti)
Putkimainen, hiekasta kokonaan tai osittain lasittunut muodostelma. Syntyy, kun salama lyö hiekkaan ja esim. kostea "suoni" pitää virtajakautuman kapeana, jolloin kuumuus aiheuttaa sulamisen.
varausten erottuminen (erkaantuminen)
Tapahtuma, jossa ulkoisesti neutraalista hiukkasesta tai kappaleesta irtoaa sähkövarausta niin, että siihen jää nettovaraus. Ilmiölajiin voidaan lukea atomien ja molekyylien ionisoituminen, sähköparien toiminta, hankaussähkö jne, mutta ilmasähkön yhteydessä sillä tarkoitetaan lähinnä ukkospilven (osittain myös muiden pilvien sekä lumituiskun) varautumisen pohjalla olevia ilmiöitä. Ukkospilvessä suosituimman teorian mukaan nousuvirtauksen mukana liikkuva jääkide törmää huurtumalla kasvavaan lumirakeeseen, jolloin lumirae varautuu negatiiviseksi ja jääkide positiiviseksi. Painavampi lumirae pysyy suunnilleen samalla korkeudella jääkiteen kulkiessa ylöspäin, jolloin erottuminen saa makroskooppiset mittasuhteet. Erottumisen edetessä varausalueiden välinen sähkökenttä voimistuu ja todennäköisesti edistää törmäyksessä tapahtuvaa erottumista (induktiovarautuminen). Tämän voimistavan takaisinkytkennän arvellaan olevan syynä siihen, että varauskeskukset pystyvät kasvamaan tarpeeksi suuriksi purkautuakseen salamoina. Tuloksena on, että pilven keskiosan raealueeseen kertyy kymmenien coulombien negatiivinen varaus ja pilven huipun (alasimen) jääkiteisiin vastaavaa luokkaa oleva positiivinen varaus. Pilven alareunan lähelle, jossa lämpötila on nollan yläpuolella, kertyy pienempi määrä positiivista varausta. Sen synty on epäselvempi. Sillä saattaa olla merkitystä negatiivisen esisalaman "syttymisessä". Laajoissa, monisoluisissa ukkosissa varaus voi kerrostua paljon mutkikkaamminkin.
varjostusvaraus
Kun sähkönjohtavuus muuttuu jyrkästi, muutoskohtaan kasautuu sähkövarausta niin paljon, että voimistunut sähkökenttä takaa virran jatkuvuuden. Erityisesti ukkospilven varauskeskukset vetävät puoleensa ympäröivästä ilmasta vastakkaismerkkisiä varauksia, jotka kuitenkin juuttuvat pilven pinnalle, sillä ilman sähkönjohtavuus on pilven sisällä huonompi kuin ympäröivässä ilmassa. Pilven ulkopuolella mitattu sähkökenttä heikkenee, joten pilven sisällä olevat varauskeskukset näyttävät todellista heikommilta.
vasama (ukonvasama)
Tarumainen käsitys salamasta eräänlaisena lentävänä nuolena.
vasta(esi)salama
Kun negatiivisen esisalaman (jonkin haaran) kärki on saapunut maasta tai muusta lyöntikohteesta noin sadan metrin päähän, esisalaman mukanaan tuoma jännite (jopa 100 miljoonaa volttia) aiheuttaa kohteessa purkauskynnyksen ylittymisen, jolloin siitä nousee nopea positiivinen esisalama eli vastasalama kohti mainittua kärkeä. Kun vastasalama saavuttaa kärjen, tästä jatkuu voimakas pääsalama kohti pilveä. Sama esisalama voi saada aikaan useitakin vastasalamoita eri kohteista, mutta yleensä vain yksi niistä ehtii saavuttaa esisalaman ennenkuin pääsalama tekee niiden aikeet tyhjiksi. Vastasalamalla on merkitystä siinä, miten kaukaa masto tai ukkosjohto tms "sieppaa" salaman.
vesiputoussähkö
Katso: Lenardin ilmiö.
VHF-lähde
Ilmasähkössä sähköpurkaus, joka säteilee hyvin korkeataajuista sähkömagneettista säteilyä. Erityisesti negatiivinen soihtupurkaus "tuhlaa" paljon energiaansa säteilyyn; tehokkaasti etenevä positiivinen purkaus säteilee paljon vähemmän.
vihurisähkö
Vakiintumaton nimitys sähköilmiöille, joita esiintyy pölypyörteiden tai tuiskuavan pakkaslumen yhteydessä.
viivasalama
Tavallinen maasalama, jonka kanava näkyy yhtenäisenä (tuuli ei siirrä sitä peräkkäisten iskujen välillä). Vertaa: nauhasalama.
virvatuli
Koronapurkaus ukkosella korkeista rakenteista, sama kuin Elmon tuli laivoissa. Voi tarkoittaa myös suokaasun palamista, joten parempi nimitys tässä tapauksessa olisi ukonvirva.
viuhkasalama (blue jet)
Yläsalamoihin kuuluva heikko sininen välähdys, joka suuntautuu kapeana viuhkana ukkospilven yläpinnalta 40-50 km korkeuteen. Nousunopeus 100 km/s. Hyväksyttyä selitystä ei vielä ole.
vuotovirta (ukkospilven)
Koska ukkospilveä ympäröi sähköä johtava ilma ja siinä on suuria varauskeskuksia, osa varauksesta vuotaa ulos pilvestä (tai ulkoa tuleva varaus neutraloi sitä). Ilman sähkönjohtavuus kasvaa jyrkästi mentäessä ylöspäin, joten erityisesti yläosan positiivinen varaus vuotaa ylöspäin ja ohjautuu edelleen yläilmakehään sulautuen maapallon virtapiiriin. Vuotovirtaa ukkospilveä kohti on vajaa ampeeri. Koko maapallon ukkoset ylläpitävät 1000-2000 ampeerin virtaa. Katso myös: ilmasähkövirtapiiri.
yläsalamat
Yhteisnimitys voimakkaiden ukkospilvien yläpuolella keski- tai yläilmakehässä esiintyville valoilmiöille: kajosalama, keijusalama, viuhkasalama.